Ote artikkelista Henki& Elämä 11/ 2016

Tarinan kuvittajaksi Ilona Tomi pyysi taideterapeutti ja nukketeatteritaiteilija Anna- Liisa Tarvaisen. Tomi oli ihastunut hänen toteuttamiinsa lavasteisiin tamperelaisessa värivarjoteatteriesityksessä.

-Niistä oikein aisti, miten muodot ja värit hoitavat pientä katsojaa.

Tarvainen lähti liikkeelle kirjan yleistunnelmasta, sillä se tuo värityksen. Koska tavoitteena oli valoisa ja lohduttava kirja, hän valitsi taustaväreihin paljon hentoa vihreää, ruskeaa ja sinistä.

Sitten hän mietti tarinan hahmoja ja sitä, miten niiden sisäistä olemusta ilmennetään ilmeissä, eleissä ja liikkeissä.

-Tunnetiloja ei voi kuitenkaan laittaa vain hahmolle, vaan niiden täytyy näkyä myös taustassa. Värityksellä ja erilaisilla muodoilla voi tukea vahvasti esimerkiksi surua, pelkoa ja iloa, Tarvainen kuvaa.

Hän maalasi kuvat öljyväreillä ja räsyllä, joilla syntyy pehmeää ja herkkää jälkeä.

-Mietin, miten tekniikka hoitaisi kipeää lasta, jota pelottaa. Halusin, että hänelle tulisi kuvista hyvä olo. Öljyväreillä saa tehtyä myös useita ohuita kerroksia päällekkäin. Ne tuovat kuviin hengittävyyttä ja lämpöä.

Suden lahjan arvomaailma on yleisinhimillinen.

-Olemme pyrkineet siihen, että tarinasta olisi apua ihan kaikille vakavasti sairastuneille lapsille, uskontokuntaan katsomatta. Tekstissä on paljon viittauksia luontoon ja sen parantavaa voimaan, Tomi valottaa.

 

 

Ote artikkelista Mielenterveyshoitaja- lehdessä 4/2016

Opettaja ja kirjailija Ilona Tomi on kirjoittanut syksyllä ilmestyneen satukirjan Suden lahja. Teos on sisällöllisesti rikas ja puhutteleva, samalla visuaalisesti kaunis ja hellyttävä. Kirjan on kuvittanut taideterapeutti/ nukketeatteritaiteilija Anna- Liisa Tarvainen.
Koskettava kirja on löytänyt nopeasti tiensä muun muassa sairaaloiden lastenosastoille, potilaiden ja perheiden sekä hoitajien luettavaksi. Pirkanmaalla TAYSin lastenosastot ovat saaneet kirjoja yksityisten ja yritysten lahjoitusten ansiosta.

Lukija-arvioita Suden lahjasta

Suden lahja on kaunis, liikuttava ja lohdullinen tarina pienen karhunpennun vakavasta sairastumisesta, raskaiden hoitojen läpikäymisestä ja lopulta onnellisesta toipumisesta. Pelottava susilääkäri ja nykyaikaiset hoitomenetelmät on sadunomaisesti nivottu luonnon kiertokulkuun. ”Tuuli sai puut soimaan. Tuulen laulu soi puiden läpi ja ne helisivät kuin tuhat jääpuikkoa olisi soittanut toisiaan.”

Kolmen taiteilijan: kertojan, kuvittajan ja taittajan yhteistyönä on syntynyt tarpeellinen kirja.

 

Taina Petrell, kirjastonhoitaja

On mukavaa kuulla, että Suden lahja saanut paljon positiivista palautetta. Kirja on hyvä minunkin mielestäni, kohdennan vain sen ensisijaisesti sairaiden lasten lukukokemukseksi. Heidän pelkojaan ja jännityksiään kirja voi helpottaa, kun Nökö ja Kaneli ovat ne jo kokeneet.

Luulen, että tekstin kirjoittajalla on ollut tämänsuuntainen ajatus mielessä ja ehkä vanhemmilla myös.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lasten pelkoihin ja jännityksiin on vastattava ja isompien lasten kanssa näistä tunteista voi jo keskustellakin. Pienempien kanssa sujuu tekeminen/ leikki tunteenpurkaustienä.

On hyvä, että erilaisia tunteita nimetään lapsen kanssa ja tämä kirja antaa siihen hyvän mahdollisuuden, suoraan sanoen yltäkyllin.

Kirjan kuvitus on erittäin onnistunut ja lempeän sadunomainen. Värimaailma on utuisen pehmeää ja se erityisesti antaa kuvien kautta onnistuneen vastakohdan tämän sadun vaikeisiin asioihin.

Kirsti Maijala, lastentarhanopettaja

 

Elämä kantaa – arvioi Laura Hiekkala-Tiusanen Psykologi -lehdessä

Lapsen sairastuminen on perheelle aina vakava ja hämmentävä asia, jonka käsittelyyn toivoisi apua. Suomessa esimerkiksi syöpä diagnosoidaan vuosittain 130– 150 lapsella. Kirjan kirjoittaminen sai alkunsa, kun kirjailijan tuttavapiirissä lapsi sairastui leukemiaan. Silloin todettiin, ettei suomalaisesta kirjallisuudesta löytynyt asiaa lapsen kannalta käsittelevää teosta. Kirjan nimellä on yhteys vanhaan afrikkalaiseen sananlaskuun ”Demonin siipien alla piilee aarre”. Tämä voimavarakeskeinen ajatus sopii hyvin kirjan peruskuvioksi.
Kirja kertoo karhuperheestä, jonka pennuista toinen sairastuu. Juonen kannalta keskeisenä auttajana on susi, joka alussa tuntuu pelottavalta. Se kuljettaa pentua erilaisiin hoitopaikkoihin, joihin pentu joutuu välillä jäämään, yksinkin. Hoidoilla on myös sivuvaikutuksia, mutta elämässä säilyvät tutut ja turvalliset rutiinit. Potilas käy terveen sisarensa kanssa läpi monenlaisia tunteita ja molemmat saavat niiden käsittelyyn tukea. Seuraavan kevään koittaessa pentu on voimistunut, ja elämä leikkeineen saa jatkua.

Kirjan kuvitus on taideterapeutti, nukketeatteritaiteilija Anna-Liisa Tarvaisen käsialaa. Kuvien sisältämä empatia, kauneus, ja herkkyys johdattelevat lukijan sadun maahan ja sen elämyksiin. Niiden tuottama lämpö ja turvallisuus ohittavat ajatuskontrollin ja vaikuttavat kehoon ja tunteisiin. Sadunomainen luontoympäristöön sijoittuva kuvitus jäsentää tunteita ja luo uskoa siihen, että elämä kantaa. Tämä on voimauttava osa kokonaisuutta; onhan tutkimuksissakin todettu, että luontoaiheisten kuvien katselu vähentää stressitasoa. Kaarien pehmeys juontaa alun perin hollantilaistaustaisesta pienen kankaanpalan avulla rakentuvasta öljyväritekniikasta.

Kirjan on kirjoittanut Ilona Tomi, opettaja ja kirjailija. Kieli on rikasta, kaunista, paikoin runollistakin. Voimakkaitakin reaktioita salliva ja erilaisuuden kohtaamiseen kannustava ajattelu on tekstissä päällimmäisenä. Kertomus ei valehtele, kiellä eikä älyllistä. Se antaa lapsen vastaanottokyvyn tasolla olevia rehellisiä vastauksia mieltä hämmentäviin kysymyksiin. Kriisin vaiheittain etenevä kehityskulkukin on saatu taidokkaasti upotettua tarinaan. Nämä tiedot voivat rikastuttaa ja helpottaa myös lapsen lähipiirissä olevien ajatuskuvioita. Tarina jättää lukijalle lämpimän, toiveikkaan ja tulevaisuuteen näkevän olon.

Suosittelen kirjaa somaattisesti tai psyykkisesti sairaille lapsille sekä heidän läheisilleen. Se sopii myös heidän kanssaan työskenteleville. Sairauden kohtaamiseen keskittyvä teema soveltuu laajempaankin käyttöön, esimerkiksi lievemminkin sairastavalle ja päiväkoteihin. Kirja on mielestäni lahja, joka auttaa ymmärtämään, että kannustavan ympäristön ja yhteisen toivon varassa voi selvitä. Sairauden kohdatessa se tukee tunteiden käsittelyä ja lohduttaa, antaa luottamusta hoitojärjestelmään, ja kannustaa elämään juuri tässä ja nyt.

Kirjoittaja työskentelee psykologina Tampereen yliopistollisen sairaalan akuuttipsykiatrian osastolla.
Kirjoitus on julkaistu Psykologi 01 / 2017

Suden lahjasta uusi painos

Lasten satukirjasta ”Suden Lahja” on otettu uusi painos. Kirja on saanut erittäin hyvän vastaanoton ja sitä on myös lahjoitettu eri sairaaloiden lasten osastoille. Teoksen voi ostaa kirjakaupoista, tilata netistä tai lainata myös kirjastoista.

Ilona Tomi ja Anna-Liisa Tarvainen sekä Suden lahja
Ilona Tomi ja Anna-Liisa Tarvainen sekä Suden lahja

 

Suden lahja – mistä moinen kirjan nimi?

Psykologi, tietokirjailija Marjatta Lehtovirta sanoi Suden lahjan julkistamistilaisuudessa, että on olemassa afrikkalainen sanonta, että aarre löytyy demonin siiven alta.
Kun lapsi sairastuu, on tilanne perheessä vaikea, kaoottinen ja pelottava. Mutta elämässä on kuitenkin niin, että se ei ole koskaan vain yhdenlaista. Sairastuneenkin lapsen perheessä eletään monenlaisia päiviä. Niihin mahtuu huolta ja kauhua, mutta myös odottamattomia kohtaamisia, onnen hetkiä, yhdessäoloa ja rakkautta. Ne ilon hetket ovat ovat suden lahjoja.
Suden lahja on vakavasta aiheestaan huolimatta valoisa kirja. Sen avulla aikuiset voivat tukea sairasta lasta ja hänen sisaruksiaan. Sadun parantaja, Susi, on aluksi hieman pelottava, mutta se tietää parhaat hoidot, joiden avulla karhunpentu paranee. Kirjan avulla aikuinen voi auttaa lasta kehittämään luottamusta hoitoihin ja hoitajiin.
Suden lahja- kirja sopii myös terveille lapsille. Kirjassa saadaan voimaa luonnosta; me kaikki voimme nauttia luonnon parantavista voimista.
Taideterapeutti, nukketeatteritaiteilija Anna- Liisa Tarvaisen kuvat ovat lempeät ja hoitajat. Tällaisia kuvia lapset tarvitsevat.

MEDIATIEDOTE – KUNSTI KUSTANNUS

Uusi kustannusyhtiö aloittaa lastenkirjalla
Tiistaina marraskuun 1. päivänä klo 15 pidettiin Tampereeella MLL:n Laivapuiston perhetalossa (os. Tiiliruukinkatu 1) Suden lahja -nimisen lastenkirjan julkistamistilaisuus, joka on samalla myös Kunsti Oy:n, uuden kustannusosakeyhtiön, esittelytilaisuus.

Kun lapsi sairastuu
Suden lahja on lastenkirja, jossa teemana on lapsen vakava sairaus. Kun pikkuinen sairastuu, kriisi ei kosketa vain yhtä lasta, vaan koko hänen
lähipiiriään. Ilona Tomin kirjoittama ja Anna-Liisa Tarvaisen kuvittama teos tarjoaakin oivan apuvälineen, jonka avulla sairas lapsi ja
hänen perheensä voivat käydä läpi tunteitaan ja kokemuksiaan.

sudenlahjakansi
”Teos on syntynyt tarpeesta. Kun tutun perheen lapsi sairastui, mistään ei löytynyt satukirjaa, joka olisi auttanut perhettä käsittelemään tilannetta. Kuitenkin satu on lapselle yksi parhaita keinoja kohdata vaikeita asioita.” Näin kertoo Suden lahjan syntyhistoriasta opettaja ja kirjailija Ilona Tomi.

Nukketeatteritaiteilija, taideterapeutti Anna-Liisa Tarvainen innostui aiheesta, ja naiset aloittivat tiiviin yhteistyön. Teoksen suunnittelussa
käytettiin apuna lisäksi sekä psykologia että sairastuneen lapsen vanhempia. Vaikka kirja suunniteltiin alun perin sairastuneiden lasten perheiden tarpeisiin, se sopii toki kaikille lapsille ja lapsiperheille.

Suden lahja -kirjan tiedustelut ja tilaukset: info@kunsti.fi

Räätälöityä markkinointia
”Suden lahja on hyvä esimerkki uuden kustannusosakeyhtiömme julkaisupolitiikasta”, KunstiOy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Salomaa toteaa.
”Kysymys ei ole siitä, että Kunsti Oy haluaisi erikoistua lastenkirjoihin”. Salomaa kertoo yhtiön etsivän korkealaatuisia tekstejä, sekä fiktiivisiä että dokumentaarisia, joiden julkaisemiseen on todellinen tarve.
”Meillä ei ole takanamme mitään tiettyä ideologiaa, emmekä missään tapauksessa halua olla elitistinen pienen sisäpiirin kustannusfirma. Toisaalta emme myöskään ole liikkeellä puhtaasti kaupallisista lähtökohdista. Arvostamme laatua, ja julkaisemme kirjoja joiden uskomme olevan jollekin lukijaryhmälle tärkeitä”, Salomaa kertoo.
Kunsti Oy ei yritä kilpailla määrällä. Yhtään tekstiä ei julkaista vain julkaisemisen ilosta.
Yhtiötä pyörittävät kirjallisuudenharrastajat uskovat kuitenkin, että hyviäkin käsikirjoituksia jää edelleen Suomessa julkaisematta.
”Me lähdemme siitä, että jokainen kustantamamme kirja on Tapaus, johon olemme valmiita panostamaan. Koska olemme pieni toimija, meillä ei ole mahdollisuutta esimerkiksi kalliisiin lehtimainoksiin. Niinpä kehitämme yksilöllisesti räätälöityjä tapoja markkinoida kutakin kirjaa
sen keskeisille kohderyhmille”, Salomaa toteaa.